Paluu

Kun palaan pimeässä koivunrungot,
ainoa valo valkea tuohi
Pysäytettyä elämää ei niiden väleistä näe
Kevätpakkasessa on turha odottaa yleisiä ennen aamua
Ja kun luulin kotini olevan kaikkialla,
tulee tyttö vanhalle kummulle
koivujen väliin
silmissänsä rakkauden kyyneleet,
sylissänsä pelko ja kaipaus elämän teille

Sellaiseen olen tottunut
Kasvanut juoden maljasta,
jossa viini on vanhaa,
syntynyt, kun perusta on valettu

Jos saisin valita ottaisin kuitenkin
pyöreän metsän ja pyöreät puut,
loivat kukkulat taivaansineen,
lehmänkellojen äänet 
ja vaaleaksi kalkitut talot
ennen kaikkeuden rantaa
kukin tuhansin kirjottua

20.4.2005