Tänä yönä, 
kun syksy vartioi 
tätä pitkää taloa
ja puolet lehdistä
makaa ruskottuen maassa,
on outo loiste saapunut korviini
Saaden ne tihkumaan verta,
silti nauttien kuin kiimassa


Toivottomuuden sellonsoitto
saattaa minut uniin 
ja sitten pilviseen, 
tihkusateiseen aamuun
missä lähiön pienet pirulaiset
uivat perisynnin kahleissa
jäystäen minua, 
jolta uskonto valuu katuojiin ja viemäreihin

Ja niin annan taas kaiken mennä pieleen
kuin kirous olisi ylläni
ja synkässä loisteessa 
uhraan kaiken taiteen alttarille


9.-10.10.2011

Ajoni halkoo öistä Uuttamaata
Karkit ovat mustaa vaahtoa
kurkustani ylös
Valokeiloissa kaadetaan sadetta 
kuin saavista 
Hiljaa tummassa syksy jo hieroo
kuulaita kasvojaan
kampaa kuolleista lehdistä 
rahisevia hiuksiaan

Siellä varrella tien 
yksinäinen supikoira pelkää 
henkensä edestä,
kaipuutaan ujeltaa
kutsuen lajitovereiden haamuja
Märkänä suurin silmin minua katsoo,
jolla kasettipesän kehdossa
pimeys asuu


30.8.2011
 

Ensin kohti kuuta täyttyvää
majesteettisuudessa nousevaa
Kumartaen kunnioittaen väärää valoa
sen pimeyden meriä
Vaan kääntyen myöhäisenä iltana 
kohti hämärän keltaisia laskevia valoja 
metsän yllä kajastavia

Juosten henkihieverissä päin
etsien reittejä suoria
Hien kylmä viima kuivaten
Huomaten pilvimassojen 
kajon päälle laskevan,
minut tänne pimeään jättävän
ja lamppuni yöperhot keräävän

Jää seuraksi yksi tähti hopeinen
taivaan raosta tuikkiva

11.8.2011 

Valokiilani lakaisee läpi seutujen sateisten,
läpi yön jo pitkän selän,
syksyn ensi henkäisyjen
Nyt suuri sade on kattanut itsensä savimaille
ja kukkuloille metsäisille 
peltojen pimeiden polveiluille

Yöperhot vetisin siivin jäävät ohitseni,
kaikkoavat luonnon tummaan syliin

Mätänevän hevosen tuoksu on musiikkia
uimassa tämän sateen keskelle
ja rikkirevittyjen sammakoiden vaimea valitus
nukuttaa minut uniin
missä naiset hylkäävät minut yksinäiselle
sysimustalle tielle

8.8.2011

Taru viinitytöstä ja runkkarista

Kaukana kamarissaan 
viinityttö punaa huuliaan
ja polttaa tupakan 
Kaukana keskellä peltoa asuu,
kestää pyörällä polkea pitkään junalle

Keskellä korpea 
tuo tyttö nyt alastomana
runkkarin aivoissa
lämpöisine lihoineen
ehdoitta antautuu

Keskellä metsän öisen pimeän,
jonka kuusisto havupeikoksi muuttuu
miehen sielultaan mustan nielaisten
Vain jotain valkeaa sammalelle jättäen

22.-23.4.2011

Kevättä rinnassa

Kun kevät saa
auto jää vielä kauas mökistä
ja lähdetään tarpomaan yli surkastuvien hankien jäähileisten,
ohi harvennetun kuusikon koneilla revityn
Tuonne meidän pläntille
Se on suojapaikka
Ei siellä rahalla mitata metsän arvoa

Ympärillä neliökilometreittäin luontoa 
hengittää talouden seulan läpi
Silvotut puut, kannot revityt
kasoiksi metsäteiden vierille, 
jotka kuin hyvinvointivaltion suonet
pureutuvat maamme kunnaiden lihaan


Vaan silti metsät kasvavat
ja luonto ei mihinkään katoa


Lähden ajelulle läpi kylien,
joissa kevät lepää,
joiden kyljillä kuivatetut järvet
ovat heränneet ikiunestaan lumista sulaneina,
Läpi metsätaipaleen,
jonka pielissä näen toivoa lempeämmästä metsänhoidosta
Ajan kauan 
ohi ensimmäisen pellon vielä alakuloisen
Käännyn takaisin 
ja tämän kaiken maustan japanilaisella iskelmällä

Kun palaan,
odottaa sauna lämpimänä
Talviturkin saa lammesta jo pois
Jäiden välistä ponkaistaan pois
ja vasten saunan punaa otan sut takaa päin 
neiti kevät valkokylki


22.4.2011

Raivo toi minut tähän viileään taloon,
missä yksinäisyyden huokaukset 
nakertavat korviani
Raivo, joka jätti sinut lähiön ylle
katsomaan kuinka arki taapertaa 
hankien väleissä,
mutta sinä olet vahva,
erojen läpi elänyt
Kyllä sinä osaat elää


Mutta missä minä olen?
Kuinka käynee minun,
joka palelen rikkinäisessä villapaidassa?
Minä, joka en saanut suutani auki,
joka annoin raivon kasvaa,
oikean hetken karatessa tavoittamattomiin


Minä, joka olen romutettujen autojen kasa
ja kuuranpeittämä muovinen kaarihalli
Minä, joka olen sitä mikä vain on vastenmielistä


12.12.2010